Meille on opetettu, että vahvuus on yhtä kuin kestää enemmän kuin muut, pitää kulissit pystyssä ja olla murtumatta – vaikka sisällä huutaisit. Mutta entä jos suurin voima ei synny kestämisestä, vaan myöntämisestä?

Haavoittuvuus ei ole se hetki, kun kaikki hajoaa. Se on se hetki, kun uskallamme sanoa ääneen: “Tämä sattuu. En tiedä. Pelkään. Tarvitsen apua.” Se on paljas kohta, jonka yleensä piilotamme. Mutta juuri siinä hetkessä piilee voiman ydin – rehellisyys.

Kun avaamme itsestämme sen puolen, jota olemme varjelleet, luomme yhteyden. Ihmiset eivät liity toisiinsa täydellisyyden kautta, vaan säröjen ja tunnistettavan inhimillisyyden kautta. Ja tämä yhteys on lopulta se, mikä kantaa meitä enemmän kuin mikään oma näennäinen vahvuus.

Ehkä yllättävin asia on, että haavoittuvuus ei vie meiltä kontrollia, se vapauttaa sen. Kun emme enää käytä energiaamme peittämiseen tai todisteluun, meillä on voimaa elää avoimemmin, hengittää syvempään, ja kohdata toiset aidosti.

Haavoittuvuus ei siis ole heikkous, jota pitäisi peitellä. Se on voiman alku – rohkeuden kasvualusta. Se tekee meistä inhimillisiä, samaistuttavia ja todellisia.

Ja ehkä juuri sitä maailma tarvitsee tällä hetkellä enemmän kuin koskaan  – ihmisiä, jotka uskaltavat olla todellisia.

Rakkaudella
Virpi
Lupausten Portaiden perustaja, hyvinvointivalmentaja ja kouluttaja